sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kolme päivää enää

Kohta vuosi 2013 pulkassa, ajatella taas kuinka nopsaan se hujahti?  Mukaan on kyllä mahtunut vaikka sun mitä!

Remontti edistyi ison harppauksen kun saatiin olohuone valmiiksi. Remonttia kiihdytti eteenpäin tämä huhtikuun deadline ;) Kesällä suunniteltiin ja alettiin toteuttaa pitkäaikaista unelmaani ja pihaan alkoi muotoutua pienimuotoinen muotopuutarha. Vaikka blogini ei päivity tiuhaan, on ollut hauska lueskella vuoden varrella kirjoiteltuja postauksia..sieltä ne löytyvät kohokohdatkin rivien välistä :)

Nyt kun vuosi vetelee viimeisiään, ollaan saatu haalittua kasaan muutama rulla tapettia, vinopino helmipaneelia ja maalijämiä. Huomenna haetaan huokolevyjä ja uuden vuoden vaihtuessa aloitetaan pieni remontti ulkoeteisessä. Päätettiin, että tehdään rappukäytävän remonttia pala kerrallaan, koska alaa on hurjasti.Tila on hankala (ja korkea!) ja suunnitelmat vähän epäselviä. Selviä siinä suhteessa, että rappunen remontoidaan, mutta minne tarkalleen tulee tapettia? Ja minne panelointia? Parempi siis edetä pieni osa kerrallaan!

Ensimmäinen ja toinen kuva on otettu eteisaulan ovelta, tukipuut rapussa ovat maalaustelineiden tukipuita varten. Pieni ovi menee kellariin. Kolmas, neljäs ja viiden kuva on rapuilta otettu, auki oleva ovi menee eteisaulaan. Pikkueteisessä ei ole kuin tuo yksi ehjä seinä ja siinäkin on mietittävä menoa tuonne kellariin. Pieni lipasto ei haittaisi oven avausta kovinkaan paljoa. Eteinen on kylmää tilaa, jota emme lämmitä mitenkään. Siellä ei ole pattereita, eikä pönttöuuneja ;) Viimeinen kuva on näpsäisty rappusille päin, korkeutta taitaa olla yli 4 metriä! Siksi nämä tukipuuviritykset!


Tapetista jo vinkkasin aiemmin ja tässä se nyt paljastuu!

Laura Ashley/ Heligan Eau de Nil

Tapettia yläosaan ja alas 1,30 metriin helmipanelointi. Paneloinnin maalaamme samalla maalilla ja sävyllä kuin olohuoneessa olevan peilipaneloinnin eli Uulan Into- kalustemaalilla sävy Helmi.

Lattiaan tulee Permoa ja pääsen kokeilemaan siihen ruudutuksen tekoa, idean sain täältä! Elämme siis jännittäviä aikoja :)

Sisustaminen on tietysti jo vauhdilla käynnissä ja eilen löysin juuri sopivan valaisimen tilaan. Mieskin oli suostuvaisella tuulella ja klikedikliks - lamppu ostoskoriin. Etsinnässä on vielä pieni lipasto, jonne voisi sulloa vaikka villasukat tai kynttilät. Mattoa ei tilaan tarvitse, JOS lattianruudutus miellyttää silmää. Seinille mietinnässä vielä pienet valaisimet, niitäkin oli kiva valikoima täällä. Lipaston päälle meillä tavallaan on jo peili, mutta kunhan kaikki on valmiina näkee käykö se. Niin ja jälleen tämä sama virsi; en pysy nahoissani, pääsispä jo aloittamaan! ;)

Kivaa vuoden vaihdetta, nähdään vuonna 2014!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätit kommentin!